Minulle tuli yhtenä yönä järkyttävä niskalukko, jonka aiheuttama viiltävä kipu herätti minut. Jari otti minut vastaanotolle heti seuraavana päivänä. Alkuun mietin, uskaltaako näin akuutissa vaiheessa mennä, mutta menin. Jari käsitteli ammattimaisesti niska- ja yläselkäseutua tunnin verran. Seuraavana yönä sain nukuttua. Aamulla niskakipu oli poissa ja niska oli kuin uusi. Iso käsi Jarille!
— Mies, 29 V.

Käytin Jarin vastaanotolla 17-vuotiasta jääkiekkoilevaa poikaani. Vastaanottokäynnillä pääosassa oli nuori ja hänen asiansa. Jarin ammattitaitoinen ote näkyi selvästi vastaanoton aikana sekä hoidossa että asioiden esittämisenä perustellusti ja kiekkoilevan nuoren kielellä. Jari oli kuunteleva ja kannustava saaden poikani pikkuhiljaa avautumaan asioistaan vastaanoton aikana. Hän perehtyi poikani asioihin perusteellisesti ja hoiti etukäteen sopimamme asiat loppuun asti kiireettömän tuntuisesti. Käytämme jatkossakin Jarin palveluita ja voin lämpimästi suositella häntä muillekin.
— NUOREN JÄÄKIEKKOILIJAN ÄITI

Kävin Jarin vastaanotolla 3 kertaa lonkka- ja reisikipuni vuoksi. Nyt pystyn kävelemään kivutta – kiitos hänen. Olen todella tyytyväinen saamaani apuun ja suosittelen Jaria lämpimästi!
— Eläkeläinen

Jari on ammattitaitoinen osteopaatti ja ennen kaikkea huipputyyppi! Minulla on erittäin hankala oirekuva oikean käden olkapään alueella. Olen käynyt Jarilla nyt 5 kertaa, ja saanut jokaisella kerralla välitöntä helpotusta kipuihin ja lihasten jumitiloihin. Jari on kärsivällisesti kuunnellut minua ja muokannut hoitoja oireideni mukaan. Tulen ehdottomasti olemaan jatkossakin Jarin asiakas!
— Nainen, 28 v.

Jarin, eli joukkueen kesken Jässin, liityttyä valmennustiimiimme, helpotti se heti valmennuksen kuormaa: hän pitää valmennusta ajan tasalla pelaajien loukkaantumiseen, kuntoutukseen ja pelikuntoon liittyvissä asioissa. Jässin järisyttävä ammattitaito vammojen hoidossa on hienoa seurattavaa ja pelaajat ovat saaneet paljon apua. Mitä pidemmälle kausi eteni, sitä enemmän pojat oppivat itse kuuntelemaan kroppaansa Jässin oppien avulla.

Vammojen sattuessa pojat menevät suoraan Jässin puheille ja hän sitten informoi valmennustiimiä enemmän vallitsevasta tilanteesta. Tässä samalla me kaikki olemme oppineet hieman lisää ihmisen anatomiasta. Voin puhua koko toimihenkilöryhmän puolesta sanoessani, että olemme etuoikeutetussa asemassa kun joukkueessamme on tuollainen rautainen ammattilainen kuin Jässi!
— Lassi Sirén, maalivahtivalmentaja, Ilves B2

Olen käynyt Jarilla säännöllisesti hieronnassa kahden vuoden verran. Apua on löytynyt niin toimistotyön rasittamiin hartiakipuihin kuin sali- ja juoksutreenin jälkeiseen lihasten rentouttamiseen. Jarin monipuolinen kokemus urheilijoiden kanssa välittyy vahvana ammattitaitona.
— Nainen, 29 v.